Lapsena myös opimme ostamisen ja valitsemisen ensiaskeleita, kun paperikaupassa valitsimme kiiltokuvia arkilta. Muistan sen Kantolan paperikaupan Lahdessa Rautatienkadulla. Katselimme kuvia ja aiheita hartaudella ja mietimme mihin vähät rahat riittäisivät. Ihan pienet kuvat maksoivat viisi penniä, kolmentoista pennin arvoisiakin oli. Kahdellakymmenellä sai jo ihan kunnollisen kokoisen, mutta harvoin sitä raaski ostaa luksuskokoisia kolmenkymmenen pennin prinsessoja. Aina se pieni ostos tuntui erityisen arvokkaalta ja hienolta.
Kuvia vaihdoimme kavereiden kanssa, myös koulun välitunnilla. Olin hyväntahtoinen ja itse kyllä hävisin näissä vaihtokaupoissa. Sain joskus taittuneen ja osittain repeytyneenkin kuvan vaihtarina upouudesta hiljattain lahjaksi saamastani kuvasta. Yleensä kiilteellä koristellut kuvat olivat erityisen arvokkaita, se hileellä varusteltu kun vastasi kahta tavallista.
Onneksi tuo vaihtokauppabuumi loppui aikanaan ja jäljelle jääneet kiiltokuvat päätyivät limattuina edellä mainitsemaani kirjaan.
Yllä näkyy kaksi aukeamaa kirjastani. Nuo hienot historiallisiin asuihin pukeutuneet hahmot olivat muistaakseni nimipäivälahjoja, ja ihailin niitä valtavasti. Ne eivät joutuneet vaihtokauppoihin.
Jo lapsena ymmärsimme myös painojäljen laadussa olevia eroja. Noillakin sivuilla on osittain suttuisempia värejä, jotka aikanaan vaihdossa tulivat ikäänkuin vähempiarvoisina verrattuna kirkkaisiin kohokuviollisiin, kuten kuvassa näkyvät kukkakimput.
Pohdin, että pystyimme ehkä myös keskittymään lapsena paremmin, koska mitään ei ollut ylitsepursuavasti. Pienetkin asiat ihastuttivat ja tuottivat jonkinlaista mielihyvää. Samalla silmä kaikelle esteettiselle, laadulle ja väreille kehittyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti