Sivut

lauantai 28. marraskuuta 2020

En kerta kaikkiaan osaa lopettaa

Aina kun tulee semmoinen hetki, että tekee mieli syventyä johonkin vapaaseen luovaan työhön, otan  ensimmäiseksi esille tarvikkeet kollaasejani varten. Niiden parissa pystyn keskittymään ja aika kuluu kuin siivillä.

Pienemmällä vaivalla pääsen, jos päätän täydentää aiemmin aloittamiani aukeamia. Usein ei kannatakaan tehdä koko sivua valmiiksi, vaan lopetella ensin periaatteella vähemmän on enemmän.

Minulla on kirja, johon teen ilman varsinaista teemaa ihan kokeilumielessä erilaisia sivuja ja aukeamia. Sitä esittelen taas tässä:

Täydensin vasenta sivua kakkupaperilla, ja oikealle kapeammalle sivulle tein neljästä elementistä sommitelman tekstisivun päälle (oksa, lihaliemimainos, lasten tietokirjan kuvitus ja sen alla revitty värikokeilu) .

Seuraava täydennys on tuo saman kirjan oikeanpuoleinen sivu, josta en saanutkaan aikaiseksi selkeää kuvaa tähän. Mutta pohjana näkyy nuottipaperi, jonka päällä on sekä teksti- että kuvaelementtejä eri lähteistä. Repimisen lisäksi tykkään leikata siksak-saksilla reunoja.


Kirjassa on myös yksi mustavalkoinen sivu, jota täydensin pepitaruudullisella silkkipaperin palasella sekä tuolla lokilla. Tämä sivu oli pitkään aika pelkistetty. Mutta kun värimaailman pitää rajalllisena, voi elävyyttä lisätä monilla elementeillä. Olen huomannut, että ei kannata silti kiirehtiä. Ajan kanssa löytyy sopivaa lisämateriaalia.

 

Vielä oli yksi aukeama tekemättä. Tältä se näyttää tällä hetkellä.


Piakkoin näytän mitä siitä tuli myöhemmin. Tosin taitaa tässä olla joulukorttien kirjoittelua välillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti