Sivut

tiistai 1. syyskuuta 2015

Muotipiirustus

Muotia voi esittää myös piirtäen. Muotipiirustus on parhaimmillaan vaikka kuinka hieno taideteos. Mutta kaikkea piirtämistä täytyy harjoitella ja mitä enemmän harjoittaa, sitä hienompia lopputuloksia saa aikaan.

Olen suunnitellut lyhyen kurssikokonaisuuden, jossa jokainen voi kartuttaa ja kehittää taitojaan, tutustua muotipiirustuksen mahdollisuuksiin sekä muodin että puvustuksen ja kuvituksen alueilla.


Muotipiirustus voi olla monellakin tekniikalla toteutettu. Pohjana on kuitenkin figuriini tiettyjen ihanteiden mukaan.
Muodin historiaa on hyvä tuntea, vaikkapa ideoinnin apuna, ja siihen tutustummenkin aina ensin, samoin kuin tunnettujen muotipiirtäjien kädenjälkeen. Muotifiguriinin rakentaminen, sen mittasuhteiden opetteleminen kuuluu tottakai perusasioihin. Mutta ideoilla leikkiminen eri tekniikoita kokeillen antaa lisää iloa tekemiseen. Jos et ole hyvä piirtäjä, ei haittaa! Olen huomannut kursseillani, että aloittelijatkin ovat saaneet intoa piirtämiseen, koska ryhmässä energia ikäänkuin tarttuu. Ja minulta on aina saanut kysyä neuvoja, vaikka jakelen niitä kyllä runsaasti kysymättäkin.

Lahdessa pidän Wellamo-opistossa kahden viikonlopun mittaisia muotipiirustuskursseja, joissa sekä muodista kiinnostunut piirustuksen harrastaja, puvustaja tai esimerkiksi vaatetusalan opiskelija voi tutustua muotipiirtämisen mahdollisuuksiin ja kehittää taitojaan. Tai osallistua pelkästä uuden oppimisen ilosta.

Jo A4:n tai A3:n piirustuslehtiöllä, 2B lyijykynällä ja pyyhekumilla pääset alkuun.

Wellamo-opiston painetussa kurssitiedotteessa seuraava lokakuun muotipiirustuskurssini löytyy otsikon "Muut taito- ja taideaineet" alta sivulta 22, ja netissä opiston nettisivuilla se on käsityö-osiossa, tässä sivun linkki:
https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/courses.asp#pos-1-190-110411

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti