Ei pelkkää piirustusta
Pitkä sijaisuuteni piirustusaineiden opettajana muuttui sittemmin tuntiopettajan toimeksi. Sain lisäksi tehdä sijaisuuksia värisommittelun, tekstauksen ja graafisen suunnittelun tunneilla, joten opetuksen viikkotunteja alkoi kertyä vuosi vuodelta enemmän. Lopuksi olin täysipäiväinen tuntiopettaja, 1. vuosikurssin luokanvalvoja, pääsykoevastaava, kansainvälisen oppilas- ja opettajavaihdon koordinaattori ja vastuullani olivat myös koulumme kopiokoneista, koulutarvikkeista ja tulostusmateriaaleista huolehtiminen eli tarvike- ja huoltotilaukset ja muut.
Piirustustunnit, joita oli jokaiselle kolmelle vuosikurssille 4 viikkotuntia, suunnittelin mahdollisimman käytännönläheisiksi. Opiskelijani eivät valmistuneet vapaiksi taiteilijoiksi, vaan piirustustaidon tuli hyödyttää heitä myös kuvien muokkauksessa tietotekniikan avulla.
Koneella ei voi tehdä mielestäni vakuuttavaa työtä, jos ei ole ensin tutustunut erilaisten kynien, siveltimien, papereiden ja kartonkien käyttäytymiseen "oikeassa" piirtämistilanteessa, siis käsivarapiirtämiseen. Ihmisen tulee rauhoittua tutkielmien parissa ilman sähköistä surinaa.
Ensimmäisen vuoden piirustustunnit kuluivat tutkielmien teossa ja elävän mallin mittasuhteiden opettelussa. Elävää mallia piirsimme sekä puetun että alastoman mallin kanssa. Ihmisiä luonnostellessahan myös vaatteiden muodot ovat oleellisia, ja laskosten suunnat tukevat liikettä. Tekniikkana ensin lyijykynä ja liidut, myöhemmin siirryimme varsinkin tutkielmissa myös värillisiin töihin. Varjokaan ei ole välttämättä musta tai harmaa.
Sain keskittyä käsivarapiirustuksen opettamiseen, sillä kuvankäsittelykoneohjelmia hallitsevat kollegani opettivat tuota sorminäppäryyttä tarvittavaa taitoa omilla tunneillaan. Kuulin tosin mieltä hivelevän kommentin kerran kollegaltani. kun hän totesi, että opiskelijat ovat minun tunneillani paljon rauhallisempia, ja tuntuvat todella keskittyvän piirtämiseen.
Värisommittelussa pyrin aina siihen, että kontrasteja tai harmonioita yhdistettiin käytäntöön, vaikkapa levynkannen suunnittelussa. Teorioista ja niiden nimistä ei ole mitään hyötyä, jos niitä ei osaa soveltaa. Samoin värien psykologiaan syvennyimme. Aiheesta on hyviä saksankielisiä kirjojakin.
Varsinaista opettajan pätevyyttä minulla ei ollut koulutukseni kautta, mutta "pätevyyteni" tai taitoni testattiin kyllä. Minunlaisteni tuntiopettajien opetusta kävi seuraamassa rehtori ainakin joka toinen vuosi. Tämä tapahtui aina etukäteen ilmoittamatta. Lisäksi paikallisen opetushallituksen tarkastaja teki suuremman tarkastuksen, johon sai erikseen valmistautua. Hän oli läsnä tunnilla rehtorin kanssa. Näissä tilanteissa tarkkailtiin opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta, erilaisten laitteiden käyttöä opetuksessa sekä tapaa, jolla tunnin sisällön tärkeimpiä kohtia otettiin esille. Tarkastusta seurasi kahdenkeskinen palautekeskustelu, joka antoikin minulle rohkeutta ja itsetuntoa jatkaa opettajana.
Kun Pisa-tutkimusten tuloksia alettiin julkaista, sain yhtäkkiä lisää kunnioitusta, vaikka en ollutkaan ammattipedagogi. Riitti, että olen suomalainen.
Jossain vaiheessa otin oma-aloitteisesti perinteisellä kirjeellä yhteyttä Tuusulassa olevaan Pekka Halosen akatemiaan, jonka filosofia tuntui sen perusteella, mitä suomalaisista lehdistä luin, sympaattiselta ja omalta. Ehdotin jonkinlaista yhteistyötä tai edes ajatustenvaihtoa Münchenin oppilaitoksemme kanssa.
Tästä yhteistyöstä, joka paisuikin heti isommaksi projektiksi, kerron lisää ensi kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti