Muistan kun aikoinaan Münchenin koulussa opettaessani yksi opiskelijani kysyi mitä tapahtuu piirtäjän käsialalle iän myötä. Häntä huolestutti, että käsiala saattaisi muuttua huonompaan suuntaan. Olin vähän ihmeissäni. Ymmärrän kyllä, että parikymppisen perspektiivistä vanhemmat ihmiset saattavat olla vapisevia tai jäykkiä. Piirtämään opetteleva nuori kun haluaa tehdä mahdollisimman virheetöntä ja siloiteltua jälkeä.
 |
Piirtämisen opetteluun kuuluvat tutkielmat, joissa oma käsiala ei niinkään ole etusijalla,
vaan muodon ja materiaalin tutkiminen. Piirros Kirsti Nahirnyj |
Omasta vinkkelistäni katsoen korkeintaan näkökyvyn menettänyt voisi ajatella, että käsialaan on tullut ehkä radikaali muutos. Mutta onko se huonompi? Maailmassa on aina ollut sokeitakin taiteilijoita, joiden työt ovat erityisen kauniita tai muuten vain puhuttelevia. Esimerkiksi Monet teki viimeisinä vuosina lähes sokeutuneena upeita lummelampitöitä. Pitkä elämänkokemus ja taidon kehittyminen kaikilla alueilla korvaa jonkun aistin heikentymisen.
Minun vastaukseni Münchenin opiskelijalle oli, että käsiala ja ilmaisutaito kehittyvät jatkuvasti samalla kun ihminen kasvaa ja kypsyy. Huomaan sen omistakin vanhoista kouluaikani piirustuksista. Ensin jarruttavat yksityiskohtien hallitsemattomuus, itsekritiikki ja materiaalien käytön opettelu. Myöhemmin sitä jotenkin vapautuu, vaikka epävarmuuden hetkiä välillä tuleekin.
 |
Piirrettäessä ihmistä käsiala kehittyy, koska keskittymisen lisäksi
käytetty aika on rajallisempi. Piirros Kirsti Nahirnyj |
Vapinakaan ei ole haitaksi, sehän vain elävöittää. Sanon sitäkin kehitykseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti