Nyt olen kyllä aika närkästynyt. Ensin voisi ajatella, että postimerkin takia huolestuminen on pikkumaista ja että maailmassa on oikeitakin ongelmia. Mutta tällä pienellä asialla on tunnetusti suuri merkitys.
Suomessa on puhuttu ja kirjoitettu viime vuodet siitä, kuinka Suomi saataisi nousuun ja minkälaista brändäystä pitäisi tehdä, että maamme imago ja sen tuotteet olisivat kysytympiä maailmalla. Vientihän on pienelle maallemme elintärkeä. Lisäksi tämänhetkinen ilmapiiri tarvitsee ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna mieltä kohottavia aineksia.
Mitä tekee posti? Julkaisee postimerkkisarjan aiheena lato!
Kaiken kukkuraksi merkit on valittu kilpailun perusteella. Kuvaehdotuksia ladoista lähetettiin yli 4000!
Postin esimerkkikuvassa oli harmaa lato, varmaankin Pohjanmaalta, koska se ui tulvavedessä laakeassa maastossa. Se oli siis valikoitunut lukuisien ehdotusten joukosta. Merkki on arvonsa puolesta tarkoitettu kotimaan käyttöön, mutta varmasti niitä levittäytyy muuallekin maailmaan.
Eivät kaikki ymmärrä suomalaista huumoria, jonka puitteissa ulkovessat ja harmaat ladot ovat postimerkin arvoisia. Heille nuo merkit antavat Suomi-kuvaa.
Entä suomalaiset, jotka pitävät tätä aihetta niin ihanana? Ollaanko noista ylpeitä? Ladot ovat rakennuksista vähiten taitoa ja energiaa vaativia, eivät mitään käsityötaidon loistoesimerkkejä. Ne ovat karun näköisiä. Tällaista meillä Suomessa. Eihän meillä täällä Suomessa muuta. Tavallinen suomalainen maajussikin esittelisi varmasti mielellään hohdokkaampia aikaansaadoksiaan, mutta kun pyydettiin tällaista.
Katsoin netistä kuvaehdotuksia aiheesta, ja monen mielestä kallellaan oleva ränsistynyt lahoava lato näyttää olevan se erityisen viehättävä kuva-aihe julkaistavaksi.
1800-1900-luvun vaihde oli taiteessa aikaa, jolloin alettiin kuvata enemmän köyhistä köyhimpien elämää ja arkea, koska siihen asti oli kuvattu lähinnä uskonnollisia ja historiallisia teemoja sekä varakkaiden henkilökuvia. Taiteilija on samalla tarkkailija, ja moni heistä, itsekin taloudellisessa kurjuudessa elävä, koki suurta myötätuntoa köyhiä yksinkertaista elämää viettäviä ihmisiä ja heidän ympäristöään kohtaan. Näiden ihmisten silmistä hehkui inhimillisyys, mutta ilmeni myös hätä jokapäiväisestä leivästä. Kuvataide oli aikansa keino herättää hemmotellut taiteenkeräilijät ja yleisö näkemään jotain muuta.
Nykyisin näistä asioista puhutaan ja kirjoitetaan sekä tehdään hyviä dokumettielokuvia suurelle yleisölle.
Käyn vilkasta kirjeenvaihtoa ulkomaalaisten ystävieni kanssa. He ihailevat aina käyttämiäni postimerkkejä. Mutta minäpä en liimaakaan kuoreen mitä tahansa edustamaan maatani. Jääkiekkoilijoiden, rock-muusikkojen, formulakuskien ja kuuluisien suomalaisnaisten kuvien käyttö postimerkeissä on mahdollista täällä, koska Suomen laki ei kiellä elossa olevan ihmisen kuvaamista postimerkissä, päinvastoin kuin esimerkiksi Saksassa. Niinpä on ollut hienoa käyttää kuoreen esimerkiksi hienosti sommiteltuja Nightwish- tai Apocalypticamerkkejä. Itse iloitsin aikoinaan, kun sain Suomesta Saksaan Mika Häkkinen -merkillä varustetun kirjeen.
Myös kaikenlaiset hologrammit ja erikoiset muodot ovat herättäneet ihastusta ulkomailla. Ne antavat kuvan kekseliäisyydestä ja uuden tekniikan mutkattomasta käytöstä. Ihan postimerkkikoossa, mutta huomattavassa mittakaavassa. "Suomessa on upeita erikoisia postimerkkejä". Tätä saan usein kuulla ystäviltäni ulkomailta.
Harkitsen tästedeskin minkälaista kuvaa välitän muualle. Siksi en liimaa kuoreen ainakaan latomerkkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti