Sivut

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Piirtäjälle kirjavinkki

Löysin kirpputorilta mahtavan oppaan "Piirtäjän käsikirja", tekijänä Stan Smith.

Kirjassa on näytetty heti alkuun hienosti piirustusvälineiden lisäksi myös esimerkkejä miten niitä on parasta pitää kädessä piirtäessä. Olen itsekin opettaessa huomannut, että joillakin on aikoinaan omaksuttu tapa pitää esimerkiksi lyijykynää ikäänkuin kädessä olisi kramppi, josta ei pääse eroon. Sehän rajoittaa kynän käyttöä ja käsialasta tulee helposti yksipuolista.

Lisäksi tuossa kirjassa kiinnitti huomioni heti sen esteettisyys: Esimerkit ovat kauniilla sujuvalla käsialalla tehtyjä. Olen vuosien kuluessa nimittäin selaillut ja valitettavasti jopa ostanut paremman puutteessa kamalia jäykkiä ja kitschimäisiä piirustuksia sisältäviä oppaita tai muuten yksipuolisia tiettyyn alueeseen keskittyviä.

Säännölliseen piitrtämiseen tekijä suosittelee samaa kuin minä: Pieni luonnoslehtiö, joka kulkee helposti mukana. - Sillä piirtäjän ei kannata luulla, että käsiala pysyy sujuvana ja kehittyy, jos sitä ei harjoita.

Piirtämisen tulee myös olla iloa eikä väkinäistä puurtamista. Minusta tuo kirja ja sen vinkit välittävät juuri sellaista miellyttävää oppimisen ilmapiiriä, että se tarttuu. Samalla huomaan ammattilaisena, että vinkit ovat todellisia ja hyödyllisiä.


Tarkistin myös kirjan saatavuuden. Olisihan kurjaa, jos suosittelisin jotain, mitä ei saa mistään. Ilokseni huomasin, että silloin tällöin tätä kirjaa ilmestyy antikvariaatteihin ja nettihuutokauppoihin. Olkaahan siis tarkkana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti