Sivut

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Piirrä joka päivä jotain

Olin vuosia sitten kuuluisan arkkitehdin Le Corbusierin piirustuksista kootussa näyttelyssä. Se oli yksi antoisimmista kokemuksistani mitä piirtämiseen tulee.

Le Corbusier on sanonut, että ihmisen pitäisi piirtää joka päivä jotain.Tässä vapaa suomennokseni hänen ajatuksestaan:

"Taiteilijalle piirtäminen on ainoa mahdollisuus, jonka avulla hän voi rajattomasti pohtia makuasioita sekä kauneuden ja tunteen ilmaisua. Piirustus on väline, jonka avulla hän voi työstää sitä mitä hän haluaa tutkia, ymmärtää ja lopuksi soveltaa ja ilmaista."
 
Hänen piirustuksiaan oli näyttelyssä eri kokoisina erilaisille pohjille ja paperinpalasille tehtynä vähän eri tyyleilläkin, ja kynäkin saattoi olla joku satunnainen. Maallikko olisi saattanut ihmetellä joistakin mitä raaputuksia tänne on tuotu esille.

Heti näyttelystä kotiin palattuani aloin itsekin piirtää kuin vimmatusti kaikkea mitä mieleeni juolahti.

Jos en ihan päivittäin ole pystynyt tuota hyvää ajatusta toteuttamaan vuosien kuluessa, niin ainakin se on vähentänyt jarruttamistani.

Piirustuksen ei tarvitse olla täydellinen tutkielma, jota joku ulkopuolinen tulee arvioimaan. Se voi olla mitä tahansa meditatiivista viivojen vedoista ja pyörittelyistä isoihin maisemiin ja muotokuviin tai karikatyyreihin tai ostoslistaan tehty nopea skitsi muistin tueksi. Piirtäjä itse päättää mihin aikansa ja taitonsa käyttää.


Tässä esimerkissä on sivu halvasta lehtiöstäni, johon yhtenä iltana riipustelin käsiin sattuneella lyijykynällä satunnaisia viivoja ja varjostin välejä miten hyvältä tuntui. Lehtiö on muutenkin jo lähes täynnä kaikkea mahdollista luonnostelua ja ajatuksia sekä muistiinpanoja.

"Piirrä joka päivä jotain" on hyvä motto. Juuri tuo sana jotain antaa mahdollisuuksia, muttei jarruta mitään. Siinä vain kehitän itseäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti