Edellisessä kirjoituksessani kommentoin uusia suomalaisia Europa-postimerkkejä.
Kyselin vielä facebook-sivullani ulkomaalaisten tuttujeni mielipidettä noista merkeistä ja mitä ne heille viestittävät. Juuri ulkomaiset ystävänihän ovat aiemmin vuolaasti kehuneet suomalaisia postimerkkejä aikana, jolloin niiden muodot ja ilme olivat ainutlaatuisia.
Kaikki kommentoineet olivat visualisteja. Varauksettoman ihastunutta palautetta ei kukaan heistä antanut. Kommentit oli osittain juuri sitä, mitä aavistelin: Mielikuva huolimattomasta hoitamattomasta maisemasta, joka kyllä saattaisi olla kauniskin. Ainakaan silta ei heille tullut kuvasta mieleen, vaikka posti sitä haluaa välittää eli siltaa maisemassa. Yksi palaute viittasi nostalgiaan, koska kyseinen ihminen oli asunut 1970-80 -luvuilla Suomessa eikä liene sittemmin ole käynyt täällä.
Jos Suomea ulkomaille edustettavaksi aiottu kuva aiheuttaa suomalaiselle nostalgisia tunteita, niin se ei välity välttämättä toivotulla tavalla ulkomaiselle vastaanottajalle. Eihän hänellä ole niitä samoja kokemuksia.
Onkohan syy siihen, ettei Suomi-mielikuvaa saada myytyä maailmalle mielenkiintoisesti juuri siinä, että markkinoimme tätä maata kuin itselle. "Minulla on tällaiset muistot ja nämä ovat hienoja, koska tiedän miltä se tuntuu." Ulkopuolinen ei koe asioita samalla tavalla.
Tiedän ihmisiä Keski-Euroopassa, joille luonto on sama kuin pelargoniapurkki parvekkeella. Suomessa on paljon villiä alkukantaista kaunista luontoa, mutta kuinka moni turistikaan sinne oikeasti haluaa, jos ei koe oloaan turvalliseksi, jos sillat notkuvat ja lautojen välistä jalka putoaa, tai auto uppoaa? Ovatkohan ne niitä tosi-TV:n tai dokumenttien harvoja seikkailijoita?
Ulkomaan postimerkki on markkinointia Suomesta. Siksi kannattaisi ajatella mikä puhuttelee kohderyhmää eli postilähetyksen saajaa.
Postimerkki on pieni, mutta tärkeä viesti, jolla välitetään mielikuvia.
Niinkuin olen aikaisemmin todennut, rohkeat, erikoiset ja visuaalisesti upeat postimerkit ovat aina saaneet hyvää palautetta. Latoromantiikka sen sijaan lähinnä kummastelua.
Ei viedä enää kuningatar Elisabethia korkokengissä metsän keskelle, vaikka se oli Kekkosen aikaan jonkun mielestä hieno idea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti