Sivut

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Postin estetiikkaa

Olen ollut aina innokas kirjeiden kirjoittaja. Varsinkin ulkomaille olen lähettänyt satoja kirjeitä vuosien mittaan ja saanut aikoinaan paljon positiivista palautetta upeista postimerkeistä. On ollut mukava valita kauniista merkeistä ne hienoimmat. Välillä olen jopa liimannut kuoreen enemmän merkkejä kuin hinnan puolesta olisi tarpeellista, koska merkit ovat olleet niin erikoisia ja visuaalisesti upeita.

Se oli ennen. Eikä sitä ole montaa vuotta. Aika nopeasti on madallettu kynnystä ja valikoima kuihtunut.
Tänään sain "Postinen" lehtisen, jonka kannessa mainostettiin uusia kevään postimerkkejä.
Kotimaan onnitteluihin posti tarjoaa ihan söpöjä kukkamerkkejä, jotka sopivatkin kevään ja kesän juhlijoille.
Ulkomaan ikimerkeissä niin sanotussa Europa-sarjassa sen sijaan "nostetaan esiin suomalainen luontomaisema silta-teemalla", kuten esitteessä luvataan. En arvannutkaan, että postilla on tarvetta jatkaa latojen ja ulkohuussien jälkeen vielä vanhojen kallellaan olevien puulankkusiltojen kuvausta.


Pääsiäismerkkien virpojatkaan eivät tänä vuonna juurikaan viestittäneet pääsiäisen tunnelmaa. En oikein välitä muutenkaan ventovieraiden lasten virneistä postimerkeissä.

Posti kaventaa palvelujaan sillä alueella, missä sen piti olla kokenein ja ammattitaitoisin. Samalla se nostaa silmää räpäyttämättä yksipuolisesti näiden palveluiden hintaa kerran vuodessa. En ymmärrä miksi vielä niillä alueilla, joissa laatu ja esteettisyys ei maksaisi yhtään enempää, posti tekee näitä riman alituksia.

Olen saanut sen käsityksen tiedotusvälineiden kautta, että Suomessa on huippuluokan insinööritaitoa. Miksi sitten  ulkomaan merkeissä esitellään noita lankkuja, jollaisia kauhistelimme menetetyssä Karjalassa 90-luvulla vieraillessamme, kun venäläiset eivät huolehtineet ympäristöstä? Onko se tekninen osaaminen sittenkin ihan vaan omakehua? Ainakin sellaista kuvaa nyt välittyy.

Jospa olisi valtiollinen vaatetehdas, yksi ainoa laatuaan koko maassa, ja se alkaisi yhtäkkiä valmistaa aiempien kauniiden hyvin istuvien asujen sijasta harmaita säkkejä, eikä sitten muuta olisi tarjollakaan. Väitettäisi vaan, että Suomesta saa maailman parhaat harmaat säkit. Ja hinta on sen mukainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti